Nuoriso-ohjaaja, Ulvilan kaupunki
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 17.5.2024
  • Hae viimeistään 7.6.2024
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Tehtävä edellyttää perinteisen nuorisotilatyön lisäksi työskentelyä erilaisissa ympäristöissä nuorten kohtaamiseksi, esimerkiksi kouluissa, kerhoissa, tapahtumissa ja leireillä. Edellytämme hakijalta digitaalisen nuorisotyön osaamista. Odotamme kasvatuksellinen työotteen lisäksi luovaa ajattelutapaa, joustavaa asennetta sekä kykyä itsenäiseen- ja tiimityöskentelyyn. Nuoriso-ohjaajan työ sijoittuu paljolti nuorten vapaa-aikaan eli sisältää myös ilta-viikonlopputyötä. Edellytämme mahdollisuutta auton käyttöön tehtävän hoitamisessa.

Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on soveltuva AMK koulutus, esim. yhteisöpedagogin (AMK) tai sosionomin (AMK) tutkinto tai vähintään nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto.

Valitun on ennen työn vastaanottamista esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote sekä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Palkkaus ja muut työsuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Työaika on 38,25 tuntia/viikko. Työsuhteessa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

Haastatteluun valittujen tulee ottaa mukaan alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset.

Hakemukset on jätettävä viimeistään 7.6.2024 klo 12.00 mennessä ansioluetteloineen sähköisesti hakulomakkeelle.
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/604356/fi_FI